Hermoston perusteet

Tässä tekstissä opit tarpeelliset perusasiat hermostosta.

Hermoston ja aivojen tärkein tehtävä on pitää meidät hengissä. Se menee kaiken edelle, kaikki muu on toisarvoista. Tästä syystä meidän on todella vaikea pitää yllä emotionaalista tasapainoa, koska etsimme vaaroja ja uhkia ympäristöstämme. Tunnistamme herkemmin vihaiset, kuin iloiset kasvot ja muistamme paremmin kohtaamamme vaarat ja ikävät asiat, jotta osaisimme välttää niitä jatkossa. Jos ihmiselle yleisesti maailma on täynnä vaaroja, niin traumatisoituneelle ihmiselle maailma on täynnä pelkkiä vaaroja ja se vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti elämään.

Usein hermostosta puhuttaessa monet puhuvat vain autonomisesta hermostosta ja tarkemmin parasympaattisesta hermostosta, johon vagushermo kuuluu. Keskustelusta jää usein kokonaan ulkopuolelle keskushermosto ja sitten ihmetelläänkin, mikseivät autonomiseen hermostoon kohdistuvat harjoitukset auta keskushermoston aiheuttamiin haasteisiin, jotka ehkä tulkitaan virheellisesti autonomisesta hermostosta johtuviksi (tai ylipäänsä vain ajatellaan, että hermosto kuin hermosto).

Hermosto jaetaan kahteen osaan; keskushermostoon ja ääreishermostoon. Hermoston osat voi jakaa anatomisesti ääreis- ja keskushermostoon, ja toiminnallisesti autonomiseen ja somaattiseen hermostoon.

Keskushermosto vastaa aivoista ja selkäytimestä

Keskushermosto on vastuussa monista kehon toiminnoista ja toimii informaation, prosessoinnin ja säätelyn keskuksena. Keskushermosto on vastuussa monista elintärkeistä toiminnoista kuten tunteiden ja käyttäytymisen säätely, liikkeen hallinta, aistimukset (kuten näkö, kuulo, maku, haju ja tunto), oppiminen ja muisti, sisäelinten toiminnot (kuten hengitys, sydämen syke, ruoansulatus) sekä unen ja valveen säätely.

Ääreishermosto vastaa tiedon kuljettamisesta kehon eri osien ja keskushermoston välillä

Ääreishermosto jakautuu kahteen osaan: somaattiseen ja autonomiseen hermostoon.

Somaattinen hermosto vastaa tietoisesta liikkeestä ja aistimuksesta, kun taas autonomisen hermoston toiminnot ovat pääosin automaattisia, kuten sydämen sykkeen säätely ja ruoansulatus.

Somaattinen hermosto jakautuu aivohermoihin ja selkäydinhermoihin

Somaattinen hermosto mahdollistaa tahdonalaisen liikkeen. Kun haluat liikuttaa raajaasi, esimerkiksi kättäsi, aivojen motoriset alueet lähettävät signaalin selkäytimelle, josta signaali välittyy sitten lihaksiin hermosolujen kautta. Lisäksi somaattinen hermosto välittää aistimuksia, kuten kosketusta, kipua ja lämpöä, ihon ja muiden kehon pintojen reseptoreista aivoihin. Somaattinen hermosto jakautuu kahteen pääjärjestelmään: afferenttiin ja efferenttiin järjestelmään. Afferentti järjestelmä kuljettaa aistimuksia elimistöstä kohti keskushermostoa, kun taas efferentti järjestelmä kuljettaa käskyjä keskushermostosta lihaksiin ja muihin kudoksiin.

Autonominen hermosto on nimensä mukaisesti tahdosta riippumaton, vaikka voimme myös tahdosta riippuen esimerkiksi vaikuttaa hengittämiseen ja sitä kautta autonomiseen hermostoomme. Se jakautuu edelleen parasympaattiseen ja sympaattiseen hermostoon.

Sympaattinen hermosto säätelee kehon valmiutta stressitilanteissa ja mobilisoi resursseja taistele tai pakene-vasteen aikana

Se on vastuussa kehon reaktioista stressiin, kuten sydämen sykkeen kiihdyttämisestä, verenpaineen nostamisesta, hengityksen nopeuttamisesta ja lihasten valmistamisesta toimintaan. Se myös vähentää ruoansulatuskanavan toimintaa, koska veri ohjataan mieluummin lihaksiin. Sympaattinen hermosto käyttää pääasiassa välittäjäaineenaan noradrenaliinia, joka vaikuttaa moniin elimistön toimintoihin. Noradrenaliinin vapautuminen sympaattisen hermoston hermosolujen päistä johtaa usein nopeisiin reaktioihin stressitilanteissa. Sympaattinen hermosto on osa kehon valmiusjärjestelmää, joka aktivoituu stressitilanteissa. Tätä kutsutaan "taistele tai pakene"-vasteeksi, joka valmistelee kehon toimimaan nopeasti ja tehokkaasti uhkaavissa tilanteissa.

Parasympaattinen hermosto toimii vastakohtana sympaattiselle hermostolle

Se on aktiivinen lepotilassa ja vastaa kehon rauhoittamisesta, palautumisesta ja ruoansulatuksesta. Siksi sen toimintaa kutsutaankin lepää-sulattele-vasteeksi. Parasympaattinen hermosto käyttää pääasiassa välittäjäaineenaan asetyylikoliinia. Asetyylikoliini on tärkeä kemiallinen viestiaine, joka välittää signaaleja hermosoluista toisiin hermosoluihin ja lihaksiin. Se säätelee monia toimintoja, kuten ruoansulatusta, virtsarakon toimintaa, sydämen sykettä ja hengitystä lepotilassa. Parasympaattinen hermosto vaikuttaa moniin kehon toimintoihin, kuten hidastaa sykettä, supistaa keuhkoputkia ja lisää ruoansulatusnesteiden eritystä ja veren virtausta ruoansulatuselimistöön.

Polyvagaalinen teoria

Polyvagaalinen teoria on neurofysiologinen teoria, joka esitettiin ensimmäisen kerran psykologian alan professori Stephen Porgesin toimesta 90-luvulla. Tästä käytetään myös nimitystä uusi autonomisen hermoston malli. Tämä teoria keskittyy autonomisen hermoston toimintaan ja sen vaikutukseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen, emotionaaliseen säätelyyn ja stressireaktioihin.

Polyvagaalinen teoria keskittyy vagushermon (kraniaalihermo X) rooliin ja sen eri haarojen toimintaan. Vagushermo on kymmenes aivohermo, joka on osa autonomista hermostoa. Autonominen hermosto jakautuu tämän teorian mukaan kolmeen päähaaraan: vagushermon dorsaaliseen haaraan (jähmettyminen), vagushermon ventraaliseen haaraan (lepää-sulattele) ja sympaattiseen hermostoon (taistele-pakene). Eli, autonomisella hermostolla on kolme osaa aiemmin kertomani niin sanotun vanhan autonomisen hermoston mallin kahden sijaan. Tämän teorian mukaan ei ole myöskään olemassa vain yhtä vagushermoa vaan kaksi, joilla on täysin erilaiset tehtävänsä.

Vagushermon ventraalinen haara vastaa positiivisista olotiloista, kuten rentoutumisesta ja sosiaalisesta liittymisestä; sitä kutsutaankin sosiaalisen liittymisen tilaksi. Sympaattinen hermosto vastaa tässäkin teoriassa taistelemisesta ja pakenemisesta. Vagushermon dorsaalinen haara on uusi osa autonomisen hermoston teoriaa. Se vastaa hidastamisesta, sulkeutumisesta ja masentumisesta. Se on kehon alasajotila, jossa keho jähmettyy ja lamaantuu pelosta.

Nämä osat säätelevät kehomme toimintoja ja auttavat meitä säilyttämään homeostaasin, eli tasapainon. Teoria ei siis keskity siihen, että nämä hermoston osat säätelisivät pelkästään sisäelimiämme, vaan myös emotionaalisia olotilojamme ja sitä kautta käyttäytymistämme. Autonomisen hermoston toimiessa normaalisti nämä kaikki osat, sympaattinen hermosto, sekä ventraalinen ja dorsaalinen vagus, vaihtelevat päivän aikana. Tarvitsemme niitä kaikkia voidaksemme hyvin. Mikään niistä ei siis itsessään ole "paha" tai ei-toivottava; kaikki riippuu niiden tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta juuri siinä hetkessä.

Sympaattinen aktiivisuus antaa meille mahdollisuuden taistella tai paeta, ja myös ylipäänsä aktivoitua tekemään asioita. Lihakset ovat tuolloin hyvin jännittyneet. Tästä johtuu myös monesti tyypilliset lihaskireydet, jotka liittyvät stressiin. 

Dorsaalis-vagaalisessa aktivaatiossa lihastonus taas häviää kokonaan tai lähes kokonaan; keho jähmettyy paikalleen. Se tapahtuu, kun ei ole mitään mahdollisuutta taistella tai paeta. Uhka on niin ylivoimainen, että ainut mahdollisuus selviytyä on jähmettyä, esittää kuollutta. Eläimet tekevät tätä esimerkiksi jouduttuaan pedon hampaisiin. Kun lihastonus häviää, peto luulee saaliin kuolleen ja päästää sen hampaistaan. Pian saaliseläin virkoaa ja häipyy paikalta. Jos olet joskus kokenut olon, että hengität aivan "hiirenhiljaa" jähmettyneenä, olet todennäköisesti ollut dorsaalisessa tilassa. Dorsaalisessa tilassa olemme joka päivä, tai pitäisikö ennemmin sanoa joka yö. Dorsaalinen tila on nimittäin hyvin aktiivinen juuri yöaikaan.

Kun ventraalis-vagaalinen osa aktivoituu, lihakset eivät ole kireitä, eivätkä velttoja, vaan sopivan jännittyneitä, mutta kuitenkin rentoutuneita. Olisi tavoiteltavaa, että olisimme tässä ventraalisen vagushermon aktivoimassa tilassa valtaosan päivästämme. Jos olemme kroonisesti yli- tai alivireisiä, emme ole välttämättä juuri lainkaan tässä tilassa.

Polyvagaalista teoriaa on kritisoitu mm. siitä ettei sitä ole vahvistettu kokeellisesti ja tieteellisesti riittävällä tavalla. Oma näkemykseni on, että teoria on mielenkiintoinen ja auttaa hahmottamaan hermostoa paremmin ja toimii siihen tarkoitukseen oikein hyvin, vaikkei olisikaan tieteellisesti pätevä. Kuitenkin, tämäkin teoria on turhan yksinkertaistettu ja siinä painotetaan liiaksi vagushermon merkitystä stressin ja turvallisuuden tunteen säätelyssä. Vagushermo ei todellakaan selitä kaikkea. Asiat eivät ole näin yksioikoisia ja sen on moni huomannut mm. siinä etteivät vagushermoharjoitukset toimi, ainakaan pitkäkestoisesti.

Hermosto on monimutkainen, eikä millään tapaa yleistettävissä

Hermostoteorioiden haaste on se, että ne eivät ole helposti yleistettävissä. Hermosto, jossa on säätelyn häiriöitä, ei toimi kuten pitäisi – edes toimintahäiriöisen hermoston teorian mukaisesti. Jokaisen hermosto on aivan uniikki ja reaktioimme asioihin ja tapahtumiin, sekä sisäisiin että ulkoisiin, ovat yksilöllisiä. Hermostomme ei välttämättä reagoi samalla tavalla samoihin ärsykkeisiin edes saman päivän aikana. Siksi monelle on hyvin haastavaa löytää kestävää ratkaisua hermostonsäätelyn pulmiinsa. 

Jos haluat löytää kestävän ratkaisun hermostonsäätelyn pulmiisi, olet lämpimästi tervetullut mukaan valmennukseeni. Löydät siitä lisää tietoa TÄÄLTÄ

Lue lisää aiheesta täältä: Miten oikeasti rauhoittaa ylikierroksilla oleva hermosto - ainutlaatuiset keinot hyvään hermostonsäätelyyn

Täältä pääset lukemaan oman toipumistarinani vaikeasta hermostonsäätelynhäiriöstä