Kun vagushermon aktivointi aiheuttaa vahinkoa

Toisin kuin yleisesti puhutaan parasympaattisen hermoston, eli tuttavallisesti vagushermon, aktivointi ei aina rentouta, rauhoita ja resetoi hermostoasi. Se toimii lähinnä silloin, kun hermostosi toimii optimaalisesti, eikä siinä ole erityisiä häiriöitä. Toisaalta et silloin myöskään erityisesti tarvitsisi sympaattisen hermoston (ylivireyden) aktiivisuutta laskevia harjoituksia, koska kehosi hoitaisi korkeammilta stressitasoilta matalammille stressitasoille siirtymisen aivan itse, sitten kun se on tilanteeseen nähden mahdollista. Hermostossa, jossa on toimintahäiriöitä, vagusaktivaatiot auttavat parhaimmillaan hetken, mutta hyvin sekaisin olevassa hermostossa eivät usein sitäkään. Pahimmillaan olen kuullut esim. Rosenbergin (Opas vagushermon parantavaan voimaan-kirjan) perusharjoituksen vieneen päivystykseen asti. Jos hermostossa on haasteita, se ei toimi oppikirjamaisesti, vaan usein jopa täysin päinvastoin. Jokaisen hermosto on myös uniikki; ei ole kahta samanlaista, eivätkä kaikki hyvätkään neuvot auta kaikilla.

Kun vagushermon aktivointi aiheuttaa vahinkoa

Vaikka usein puhutaan yhdestä vagushermosta, todellisuudessa niitä on kaksi ja ne toimivat aivan päinvastaisin tavoin. Ei siis voi sanoa, että vagushermon aktivointi olisi aina hyvä juttu. Jos hermostossasi on säätelyhäiriöitä, rauhoittavat ja rentouttavat harjoitukset eivät välttämättä toimi erityisen hyvin. Pahimmassa tapauksessa ne toimivat väärin, jolloin kehosi ventraalisen vagushaaran (se perinteisessä kielessä käytetty "vagushermo", eli lepää-sulattele-vaste) sijaan aktivoituu vagushaaran dorsaalinen osa, joka jähmettää ja lamaannuttaa kehon ja mielen. Olet ehkä joskus huomannutkin, että kehosi (ja mielesi) on mennyt aivan veteläksi jooga- tai meditaatioharjoituksen jälkeen. Tämä on mahdollista myös esimerkiksi hieronnan ja jopa osteopaattisten hoitojen jälkeen. Olen kuullut myös kraniosakraalihoidon jälkeisestä voimakkaasta huonovointisuudesta ja jähmettymisestä, vaikka tämän hoidon pitäisi päinvastoin auttaa pois jähmettymisen tilasta. Itseasiassa aiemmin mainitsemani Stanley Rosenberg on myös kraniosakraaliterapeutti.

Fysiologisesti jähmettyminen tapahtuu silloin, kun kohtaamme väistämättömän tuhon. Kun ei kannata edes yrittää taistella tai paeta. Kun ainut pieni mahdollisuus selvitä hengissä on esittää kuollutta, muuttua näkymättömäksi. Tai kun tulkitsemme tilanteen näin uhkaavaksi esimerkiksi traumataustasta johtuen.

Tätä kutsutaan kehon alasajotilaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi pyörtymistä tai muutoin lihastonuksen menettämistä, hengityksen hidastumista, ääreisverenkierron heikkenemistä... Ihminen muuttuu apaattiseksi, tunnottomaksi, masentuneen oloiseksi, poissaolevaksi. Sieltä onkin sitten paljon vaikeampi päästä pois, kuin esimerkiksi sympaattisen hermoston taistele-pakene-aktivaatiosta. Erilaisia vagusaktivaatioita tehdessä olisikin tärkeää tietää, että näin voi käydä ja kuinka sieltä tarvittaessa pääsee pois, jos näin käy. Ja ylipäänsä välttää tekemästä näitä rauhoittavia ja rentouttavia harjoituksia, jos ne eivät sovi itselleen. Useimmille ihmisille näistä ei ole haittaa, mutta ei kyllä juuri hyötyäkään, jos hermostonsäätelyssä on haasteita.

Vagushermon aktivoimisessa voi tapahtua monenlaista ja moni asia voi estää sen aktivoitumisen toivutulla tavalla. Vagushermon toisen haaran; dorsaalisen vagushaaran eli jähmettymisen aktivoituminen voi estää sen toivottavamman eli ventraalisen vagushaaran aktivoitumisen. Dorsaalinen haara aktivoituu silloin, jos ei ole keinoja tai taitoja päästä vagushermon ventraalisen haaran aktivaatioon. Tämä dorsaalinen haara voi olla jopa kroonisesti päällä ja sitä tilaa voi erehtyä luulemaan levoksi ja palautumiseksi, jos ei ole juuri kokemusta aidosta levosta. Jos tässä tilassa päädymme tekemään rentouttavaa harjoitusta, se vain pahentaa alivireyttä ja jähmettymistä ja menemme yhä syvemmälle suohon. Siksi on todella tärkeää tietää missä hermoston tilassa on, jotta voi aktivoida juuri niitä oikeita tiloja joihin haluamme kulloinkin päästä.

Voi myös käydä niin, että rentouttava harjoitus voi aivan vahingossa aktivoida dorsaalisen haaran. Harvalla on taitoja päästä joustavasti pois tästä jähmettymisen tilasta. Dorsaalista vagusaktivaatiota voi olla haastavaa tunnistaa, koska dorsaalisessa tilassa voi olla suhteellisen toimintakykyinen, ainakin omasta mielestään, hyvin kauankin, kunnes hermosto ei enää kannattele. Silloin on usein edessä hyvin pitkä sairasloma.

Sympaattisen ja parasympaattisen hermoston yhteisaktivaatio voi estää ventraalisen vagushermon kunnollisen aktivoitumisen. Teorian mukaan nämä toimivat vastavuoroisesti, eli kun sympaattinen on aktiivinen, parasympaattinen on inaktiivinen – ja toisinpäin. Näin se toimivassa hermostossa tapahtuukin. Harvalla meistä vain on täysin toimiva hermosto ja siksi hermostoteorioista luotuja harjoituksia on usein jopa mahdoton soveltaa omaan elämäänsä. 

Vagushermon aktivoituminen voi myös laukaista ahdistuneen ja jopa paniikinomaisen olon. Tällöin taustalla on tyypillisesti ahdistusta ja traumakokemuksia jo valmiiksi. Jos tuo tila ei ole meille kovin tuttu, voimme kokea sen vaarallisena tai epämukavan tuntuisena. Traumatausta jo itsessään on muovaillut hermostomme tietyllä tapaa yliaktiiviseksi. Se tulkitsee sellaisia asioita uhkiksi, jotka eivät niitä ole, ja pitää meidät jatkuvasti valppaana aiheuttaen kroonisen stressitilan. Jos rentoudumme, meille voi tulla olo, että se ei ole turvallista. Tuossa tilassa eläessä voi olla jopa mahdotonta päästä suoraan palautumisen tilaan. Pitkäjänteisellä hermostotyöskentelyllä tämän asian voi onneksi korjata.

Jos olemme eläneet elämämme lievän tai keskisuuren stressin tiloissa, pidämme tuota jatkuvaa yli- tai alivireyttä normaalina ja tavoiteltavana olotilana. Jos pysähdymme hetkeksi ja hellitämme, voimme tuntea edelleen suurta tarvetta tehdä jotain ja tuntea itsemme mitättömäksi ilman jatkuvaa tekemistä. Meistä saattaa myös tulla riippuvaisia omista stressihormoneistamme, kuten adrenaliinista ja kortisolista, ja tällöin olomme voi tuntua huonolta ja jopa uhkaavalta, jos kehossamme ei ole näitä hormoneja. Nämä tunteet ja olotilat tuntuvat stressaavalta ja kuormittavalta, ja se tunne jo itsessään estää vagushermomme aktivoitumisen ja lepää-sulattele-tilaan pääsemisen.

Rauhoittava ja rentouttava harjoitus itsessään voi monista muistakin syistä tuntua epämukavalta, esimerkiksi lihasjäykkyyksien ja oman itsekriittisyytemme vuoksi, ja kaikenlainen epämukavuus luonnollisesti estää meitä pääsemästä pois stressaantuneesta ja kuormittuneesta olotilasta rentoutumisen tilaan. Tämä on hyvin tyypillistä etenkin hengitysharjoituksia tehdessä, jotka saattavat tuntua hyvin epämukavilta ja ihan fyysisesti kivuliailta. Myös ilman epämukavuuden tunnetta rauhoittava harjoitus voi päinvastoin nostaa sykettä, jos hermostossa on haasteita.

Varsinkaan voimakkaan ahdistuneena ei koskaan pitäisi tehdä hengitysharjoituksia. Sen sijaan maadoittava harjoitus on ensimmäinen askel. Ahdistuksen pitää olla vähintään hallittavalla tasolla (noin tasolla 3/10), jolloin voi harkita esimerkiksi tasapainottavan hengitysharjoituksen tekemistä. Siinä hengitetään nenän kautta 5 sisään ja 5 ulos noin 5 minuutin ajan.

Jos hermostonsäätelyssäsi on enemmänkin haasteita, olet ehkä huomannut, että se ottaa kierroksia mitä pienemmistä asioista. Voit mennä hyvin ylivireiseksi vaikkapa ystävien tapaamisesta tai jostakin seuraavaan päivään liittyvän asian suunnittelusta. Tällöin mikään tyypillinen harjoitus ei voi saada sinua pois ylivireydestä. Siihen tarvitaan muita keinoja.

Hermostonsäätelyn haasteet ovat hyvin monimutkaisia vyyhtejä, joiden purkamisessa pitää tietää mitä on tekemässä, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, hyvässä ja pahassa. Kaikki, mitä me teemme tai olemme tekemättä, sekä ulkoiset ja sisäiset tapahtumat, vaikuttavat meidän hermostoon.

Virheellistä hermostotietoa jaetaan paljon hyvin erilaisista syistä

Tätä tekevät niin alan ammattilaisetkin, kuin julkinen ja yksityinen terveydenhuolto ohjeistuksissaan. Usein suurin syy on kuitenkin tietämättömyys. Hermosto on hyvinvointiteemana hyvin tuore, ja aiheena niin monimutkainen että sen ottaminen haltuun veisi monia vuosia. Eikä se silloinkaan täysin avaudu. Hermostosta ei edes ole saatavilla kovinkaan paljon varmaa tieteellistä tietoa. On helppoa sanoa, että kun teet näin niin rauhoitat hermoston. Käytännön tasolla se harvoin kuitenkaan menee niin. Se, että joka puolella neuvotaan tekemään jotain ei automaattisesti tarkoita, että neuvo olisi luotettava ja hyödyllinen. Meitä on neuvottu maailman sivu tekemään yhtä jos toista, jonka tänä päivänä tiedämme hyödyttömäksi, jopa haitalliseksi.

Omat keinoni perustuvat ajatukseen kokonaisvaltaisesta hermoston hyvinvoinnista, ja ne ovat yleispäteviä riippumatta siitä mitä hermostoteoria milloinkin sanoo (väittää). Se ei ole mitään rakettitiedettä, vaan oikeastaan hyvin yksinkertaisia asioita pitkäjänteisellä otteella. Tulokset ovat hyvin vaikuttavia.

Vagushermoharjoitukset, hengitysharjoitukset, jooga ja meditaatio voivat olla todella tehokkaita ja hyödyllisiä silloin, kun hermostonsäätely toimii. Mutta ne eivät ratkaise kenenkään hermostonsäätelyn pulmia. Se vaatii paljon kokonaisvaltaisempaa ja monipuolisempaa lähestymistä.

Täältä pääset lukemaan, kuinka ihan oikeasti voit rauhoittaa hermostosi

Herättikö tämä teksti ajatuksia tai kysymyksiä? Laita minulle viestiä alla olevan lomakkeen kautta :)