Mitä krooninen stressi tekee elimistölle ja hermostolle, ja miten siitä voi toipua

Stressivaste näkyy kaikkialla kehossa, solujen toimintoja myöten, eikä ole rajattuna vain tiettyyn hermoston, aivojen tai kehon osaan. Tämä vaikuttaa esimerkiksi immuunipuolustukseen ja hormonitoimintaan ja saattaa muuttaa niiden toimintaa hyvin merkittävällä tavalla, kuten muuttamalla kehomme ja solujemme biokemiallisen ympäristön luonnottomaksi. Mikä taas palaa takaisin hermostoon erilaisina viesteinä. Huonontunut hermostonsäätely vaikeuttaa entisestään kehon normaalia toimintaa ja näin noidankehä on syntynyt. Tästä syystä pelkän autonomisen hermoston, tai edes koko hermoston, huomiointi ei ole riittävää stressinhallintaa. Stressin kokeminen ei edes edellytä hermoston olemassaoloa. Esimerkiksi kasveilla ei ole hermostoa, mutta nekin kokevat stressiä. Stressi ei myöskään ole pelkästään se jännittynyt tunne. Voimme olla jännittyneitä ilman stressitilaa. Mieli jaksaa usein suhteellisen kauankin, mutta keho ja hermosto ei. Keho ja hermosto ei nimittäin osaa blokata asioita, kuten mieli osaa. Keho ja hermosto on ne, jotka ottaa eniten osumaa ja joskus ainoastaan, koska niiden on kannateltava mielen paino.

Fysiologisesti stressireaktio tapahtuu siitä huolimatta tiedostammeko ja tunnemmeko sitä

Etenkin kroonistunut stressi on hyvin usein tiedostamatonta ja näkymätöntä. Se on tila, jossa olemme tottuneet elämään, jopa lapsuudestamme saakka. Se voi tuntua täysin normaalilta, eikä millään tavalla stressaavalta. Saatamme olla hyvinkin toimintakykyisiä jopa vuosikymmeniä, kunnes emme ole. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pinnan alla ei tapahtuisi asioita.

Pitkään jatkunut lievä stressitila on tyypillinen, emmekä usein reagoi siihen tai aktiivisesti pyri muuttamaan tilannetta, koska se ei näennäisesti vaikeuta elämäämme riittävästi.  Ihminen on usein valmis tekemään asioille jotain vasta silloin, kuin tekemättä jättämisen hinta on liian suuri, ja silloin olemme usein jo hyvin syvällä haasteissamme. Tässä vaiheessa krooninen stressi ei tyypillisesti ole enää lievää.

Pitkään jatkunut lievä stressitila on usein juuri se, joka aiheuttaa sairauksia. Tällaisia sairauksia ja oireita ovat tyypillisesti mm. sydän- ja verisuonisairaudet, metabolinen oireyhtymä, kakkostyypin diabetes, mielenterveyden haasteet (kuten ahdistuneisuus), unettomuus, migreeni ja päänsärky, lihasjännitteet, krooninen kipu ja fibromyalgia, ruuansulatuskanavan oireet (vatsakivut, refluksi, IBS), erilaiset ihosairaudet ja burnout sekä uupumus. Kroonisella stressillä on todettu korreloiva yhteys myös vaikeampiin sairauksiin, kuten autoimmuunisairauksiin ja jopa syöpiin. Kroonisella stressillä on myös hyvin vahva yhteys krooniseen väsymysoireyhtymään eli ME/CFS ja long covidin LC kaltaisten sairauksien kehittymiseen.

Kun olemme sairastuneet fyysisiin tai psyykkisiin sairauksiin kroonistuneen stressin vuoksi, stressitila luonnollisesti kasvaa entisestään. Jos itse voisin tehdä jotain toisin, en odottelisi kunnes olen todella sairas. Nykyään kuuntelen kehoani ja hermostoani erittäin tarkalla korvalla, enkä päästä itseäni valumaan stressitilaan ja pyrin myös ennaltaehkäisemään sitä. Koska ennaltaehkäiseminen on kaikista vaikuttavinta, jos haluaa saada sekä parempaa terveyttä ja hyvinvointia, sekä parempaa hermostonsäätelyä ja hermoston hyvinvointia.

Krooninen stressi ei ole pelkästään ylivireyttä, vaan myös alivireys aiheuttaa kroonisen stressitilan. Alivireydellä tarkoitan vaikeamman jähmettymisen ohella myös yleistä uupumusta, jaksamattomuutta ja saamattomuutta. Jos ihminen on yli- tai alivireinen, kehoa korjaavia välttämättömiä huoltotoimia ei ole mahdollista tehdä, koska kaikki energia menee "hengissä pysymiseen ja selviytymiseen". Kun selviytymisfysiologiamme on aktivoitunut, jopa ruuansulatuksemme hidastuu, koska ruuan hankkimista, syömistä ja sulattelua tärkeämpää on pysyä hengissä. Kehommehan ei nimittäin tiedä onko meillä oikeasti elämää uhkaava hätätila, vai onko stressifysiologia aktivoitunut jostain muusta syystä. Alivireys siis kuluttaa kehoa, mieltä ja hermostoa ihan yhtä paljon kuin ylivireys.

Voimme tulla riippuvaisiksi stressihormoneistamme, kuten kortisolista ja adrenaliinista. Niille, jotka ovat tottuneet korkeisiin stressitasoihin pitkään, ehkä jo lapsuudestaan saakka, stressiin puuttuminen aiheuttaa usein tylsyyden ja merkityksettömyyden tunteita. Joillekin itsensä pitäminen kiireisenä on myös sekä keino olla kohtaamatta itseään ja kipuaan, ja myös keino olla putoamatta alivireyteen, jähmettymiseen. On ihmisiä, jotka vaihtelevat jatkuvasti yli- ja alivireyden välillä, pääsemättä sille kultaiselle keskitielle.
 

Stressihormoniriippuvuus voi mennä jopa siihen pisteeseen, että ikään kuin kulutamme varastot tyhjiksi tai mikään määrä ei enää riitä sekä meille psyykkisesti, että kehollemme konkreettisesti. Olen itse ollut niin suurella adrenaliinimäärällä kyllästetty jo lapsuudesta saakka pitkälle aikuisuuteen, että edes anestesia ei toiminut minulla. Minulle on tehty mm. kaksi kiireellistä sektiota (eikä liene yllätys, ettei synnytys etene jos on aivan stressihormoneissa), joissa molemmissa olen saanut maksimimäärän puudutetta, mutta olen silti tuntenut fyysistä kipua leikkauksessa, eikä asialle voitu tehdä mitään. Muita suuren adrenaliinimäärän vaikutuksia kehossani olevat mm. se, että kipukynnykseni oli aivan käsittämättömän korkea, verenvuoto lakkasi hetkessä, huomasin pienetkin yksityiskohdat, sekä yhdistelin ja analysoin asioita todella nopeasti jne. Nykyään olen tavallinen kuolevainen, ja elämä tuntui alkuun todella oudolta, kun tunsin kipua asioista, joista en aiemmin ollut tuntenut, enkä ole enää varustettu salamurhaajan hoksottimilla, joka huomaa kaikki pienetkin yksityiskohdat.

Itselleni kävi niin, että kehoni ei lopulta tuottanut enää riittäviä määriä adrenaliinia ja se oli osaltaan vaikuttamassa invalidisoivan hermostonsäätelyhäiriön kehittymiseen, josta toipumiseen meni 6 vuotta. Jouduin mm. piikittämään itseeni iltaisin adrenaliinia, jotta saisin nukuttua. Ilman adrenaliinia nimittäin heräilin jatkuvasti. Aivan paradoksaalista, eikö!

Voit lukea omasta toipumismatkastani täältä

Kun stressi kroonistuu ja pahenee huomattavalla tavalla, alamme usein vasta silloin huomata sen mielessämme ja kehossamme

Stressi on usein tässä vaiheessa ollut läsnä elämässämme jo vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, rikkoen kehoamme pala palalta. Itse korjaan edelleen vuosikymmeniä kestäneen kroonisen stressin tuhoja, vaikka olen elänyt jo pitkän ajan ilman kuormittavaa stressiä.

Stressi aiheuttaa jopa solutason muutoksia ja vaikuttaa myös sitä kautta kaikkialle kehoomme, mieleemme ja hermostoomme. Kun keho, mieli ja hermosto kuormittuvat siitä, mitä muutoksia meissä on tapahtunut stressin aiheuttamana, koemme entistä suurempaa fysiologista stressiä. Tämä on oikea noidankehä, josta on hyvin haastavaa päästä ulos.

Kun olemme hyvin stressaantuneita, ja myös kehomme on sairastunut, sekä hermostomme mennyt sen takia entistä enemmän "epäkuntoon", meillä on myös huomattavasti vähemmän resursseja tehdä asioille mitään. Siksi sanon aina kaikille; parempi tehdä asioille jotain ennemmin kuin myöhemmin. Paras hetki muutokseen on juuri nyt, koska jo huomenna sinulla on vielä vähemmän resursseja kuin tänään. Huomenna kehosi, mielesi ja hermostosi on entistä enemmän sairas ja kuormittunut.

Yksin on monesti haastavaa, jopa mahdottomalta tuntuvaa, lähteä purkamaan vyyhtiä, kun tilanne on jo todella akuutti. Älä siis odota sitä päivää. Jos kuitenkin olet jo tässä tilanteessa, mahdotonta sen ratkominen ei kuitenkaan nytkään ole. Se vain vie huomattavasti enemmän voimia, resursseja ja aikaa ja tarvitset siihen ulkopuolista apua. Omassa valmennuksessani tällaisissa tapauksissa emme usein etene aivan valmennuksen perusrakenteiden mukaan, vaan keskitymme valmennettavan kannalta olennaisiin asioihin. Mitä nämä olennaiset asiat ovat, ne vaihtelevat huomattavasti ihmisestä ja myös ajasta toiseen. Samallakin ihmisellä voi olla erilaisia tarpeita eri aikoina. Siksi ei ole olemassa mitään yhtä mallia, joka sopii kaikille, eikä edes mallia joka sopisi samalle ihmiselle alusta loppuun. Yksilöllisyyden huomiointi on avainasemassa ja tämä on omaa erityisosaamistani. Samasta syystä moni valmennettavani on kokeillut jo aiemmin muita keinoja ja kursseja, saamatta niistä hyötyä; niissä ei ole huomioitu yksilöllisyyttä.

En ole koskaan ollut niin kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ja terve kuin viime vuosina. Olen ollut viimeksi sairaana tätä kirjoittaessani 2 vuotta ja 3 kuukautta sitten, kun sain koronan. Muun perheen sairastaessa on tullut joskus alkavan flunssan oireita (kuten tunne kurkussa), mutta se on väistynyt päivässä. Immuunipuolustukseni toimii siis todella tehokkaasti, eikä elämässäni ole tapahtunut viime vuosina mitään muuta kuin yhä paraneva hermostonsäätelykyky ja vähentynyt stressikuorma. Näistä molempiin olen itse aktiivisin ja vähemmän aktiivisin toimin vaikuttanut, elämäni ei siis ole itsestään muuttunut vähemmän kuormittavaksi.

Elämäni tuntuu kevyeltä ja helpolta, vaikka minullakin on ihan sama määrä, jollei enemmän, haasteita elämässäni kuin kaikilla muillakin. On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa, mutta onneksi voimme vaikuttaa omaan hermostonsäätelyymme ja sen tuomaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen, ja se kannattelee meidät läpi elämän haasteiden.

Jos olet joskus miettinyt miksei rentouttava harjoitus auta, tai auttaa parhaimmillaan vain hetken, ja kuinka hermoston saisi ihan oikeasti rauhoitettua, lue artikkeli aiheesta klikkaamalla tätä!

Apua krooniseen stressiin löytyy valmennuksestani täältä

Tykkäsitkö tästä jutusta? Pistä hyvä kiertoon ja laita se jakoon :)

Haluatko kysyä jotain tai jättää kommentin? Voit lähettää sen allaolevan lomakkeen kautta. Saman lomakkeen kautta voit liittyä myös uutiskirjeen tilaajaksi. Lähetän noin kerran kuussa viestiä :)