Miten hermosto vaikuttaa ihmissuhteisiin

Tarkkailemme jatkuvasti ympäristöämme ja toisia ihmisiä löytääksemme vihjeitä siitä, olemmeko turvassa. Viestimme toisillemme oman hermostomme kautta, olemmeko itse uhka toisille tai onko jokin ulkoinen uhka lähistöllä. Toisaalta koko hermostomme on kehittynyt ja muotoutuu jatkuvasti yhteissäätelyn kautta, jota toinen ihminen tai ryhmä meille tarjoaa. Opimme siis toisilta esimerkiksi mikä on turvallista tai vaarallista, miten meidän kuuluisi reagoida ja mikä on toivottavaa käyttäytymistä. Jos emme opi tulkitsemaan näitä asioita oikein lapsuudessamme, hermostonsäätelymme häiriintyy.

Toisen hermosto ei tunnista sitä, että olemme vain töistä stressaantuneita ja siksi hermostomme ja koko olemuksemme on taistele-pakene-tilassa. Toisen hermosto tulkitsee meidät joko uhaksi tai meidän olevan valmiustilassa ulkoisen uhan, kuten saalistavan pedon, vuoksi. Tämä aktivoi siis myös toisen hermoston taistele-pakene-tilaan ja se taas pahentaa omaa taistele-pakene-tilaamme. Ikävä noidankehä on valmis.

Miten hermosto vaikuttaa ihmissuhteisiin

Hermostomme voi myös olla jatkuvassa valppaudessa ihmissuhteessamme (ylivireys eli taistele-pakene-tila), ikään kuin odottaisimme että jotain pahaa tapahtuu. Olemme ehkä oppineet aiemmin, että ihmissuhteet ovat jollain tapaa vaarallisia ja siitä syystä myös itse ylläpidämme tätä uskomusta, vaikka nämä ihmissuhteet ja tilanteet olisivat jo kaukana menneisyydessämme. Saatamme myös alkaa omalla olemuksellamme tuottamaan konfliktia, jolloin tästä "pian kaikki menee pieleen/tapahtuu jotain ikävää"-pelosta tulee itseään toteuttava ennuste. Ja samalla tämä hermorata vahvistuu ja tuottaa näitä ajatuksia ja hermoston reaktioita yhä herkemmin ja herkemmin.

Saatamme olla ylivireydessä, eli taistele-pakene-tilassa, kroonisesti jolloin olemme jatkuvasti esimerkiksi reaktiivisia, mikä jo itsessään vaikuttaa suoraan ihmissuhteisiimme. Meidän on mahdollista olla hyvässä vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin vain lepää-sulattele-tilasta (ventraalinen vagushermo) käsin.

Hermosto on läheisesti yhteydessä myös kiintymyssuhdemalleihin. Jos olemme lapsena tottuneet turvattomassa ympäristössä elämiseen, etsimme sitä myös aikuisena, koska tuttu helvetti on parempi kuin vieras taivas. Turvallisuus saattaa tuntua pelottavalta, jopa luotaantyöntävältä, koska hermostomme ei osaa tulkita turvallisuutta oikein. Saatamme kokea, että vain konfliktissa, tai jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa olemme turvassa.

Raadollisimpana esimerkkinä väkivaltaisessa perheessä elävä lapsi ei kestä usein rauhallisia ja "hyviä vaiheita" kovin hyvin, vaan alkaa usein itse luoda konfliktia hoitavaan aikuiseen, jotta ei tarvitsisi pelätä ja odottaa, koska häntä taas lyödään. Tämä sama jatkuu myös pitkälle aikuisuuteen, jos ei itse aktiivisesti ala muuttaa opittuja hermoston ratoja ja malleja.

Parantamalla hermostonsäätelyäsi parannat myös lastesi hermostonsäätelyä

Parantamalla hermostonsäätelyäsi parannat myös lastesi, lastenlastesi ja kaikkien tulevien sukupolvien hermostonsäätelyä. Kaikista ympärilläsi olevista ihmisistä puhumattakaan. Kun olemme itse oppineet joustavaa hermostonsäätelyä, se välittyy myös ihmisiin ympärillämme. Meidän olemuksemme luo levollisuutta ja turvallisuutta, mikä "tarttuu" myös toisiin, varsinkin lapsiin jotka oppivat oman hermostonsäätelyn taitonsa ympärillään olevilta ihmisiltä. Välitämme omaa hyvää tai huonoa hermostonsäätelyämme siis ympärillämme oleville ihmisille, jopa ylisukupolvisesti. Älä turhaan tunne syyllisyyttä, jos sinulla on haasteita hermostonsäätelysi kanssa. Et ole ensimmäinen jonossa. Se ei ole sinun syytäsi. Lohdullista on myös se, että meillä on koko elämä aikaa opetella parempia taitoja tässäkin asiassa. Meillä on myös aikaa opettaa parempia taitoja omille lapsillemme, ja lapsenlapsillemme, vaikka he olisivat jo kuinka vanhoja, jopa aikuisia. Maailma ja koko elämä on avoin meille, niin kauan kuin henki pihisee. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Täältä pääset lukemaan siitä, mitä krooninen stressi tekee keholle ja hermostolle ja mitä sille voi tehdä

Yli- ja alivireydessä kadotamme yhteyden toisiin ihmisiin

Kun alamme siirtyä taistele-pakene-jähmety-reaktioon, eli tuttavallisemmin yli- ja alivireyteen, meiltä katoaa ensimmäisenä yhteys toisiin ihmisiin. Oletkin ehkä huomannut, että se on haastavampaa jo lievänkin stressin alla, mutta jos olet aivan taistele-pakene-tilassa, yhteyden ylläpito toisiin on hyvin vaikeaa. Jähmety-reaktiossa taas olemme niin lukossa, turtuneita ja jähmettyneitä, että yhteyden luominen on vielä tästäkin taistele-pakene-reaktiosta vaikeampaa, jopa mahdotonta. Esimerkiksi masentunut ihminen menettää yhteyden toisiin ihmisiin ja voikin vain kysyä onko todella kyse masennuksesta, vai kroonisesta jähmettymisestä, dorsaalisen vagushaaran tilasta.

Kun emme ole lepää-sulattele-tilassa, meidän on hyvin vaikea luoda uusia yhteyksiä toisiin ja ylläpitää vanhoja. Saatamme kokea yksinäisyyttä omissa ihmissuhteissamme. Minulta on usein kysytty, onko valmennuksestani apua sosiaalisiin suhteisiin ja vastaukseni on; ehdottomasti on. Koska kun sinulla on parempi hermostonsäätely ja saat hermoston tarvitsemaa lepoa ja palautumista, sosiaalisuus ja yhteys toisiin tulee aivan luonnostaan. Haluat olla liittynyt toisiin ja ihmissuhteet tuntuvat merkityksellisiltä ja ravitsevilta. Tuossa tilassa ollessasi, eli kun olet saanut parempaa hermostonsäätelyä, et myöskään halua ylläpitää enää toksisia ja liian kuormittavia ihmissuhteita. Tämä taas vahvistaa omaa hyvää oloasi ja palautumistasi entisestään.

Trauman kokenut monesti sulkeutuu ja vetäytyy ihmissuhteista, ja tässäkin on hyvin aktiivisessa roolissa meidän hermostomme. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä ajattelemme muista ihmisistä ja heidän oletetusta turvallisuudesta/turvattomuudesta, vaan kuinka hermostomme on oppinut reagoimaan ja toimimaan. Ihminen, joka on kokenut trauman, johon ei ole ollut vaikuttamassa tai aiheuttamassa toista ihmistä, usein toipuu siitä helpommin, mutta myös tällöin voi tapahtua ihmissuhteista vetäytymistä, mikä tukee tätä omaa hermostoteoriaani aiheesta.

Täältä pääset lukemaan siitä, miten vagushermon aktivointi voi aiheuttaa vahinkoa

Hyvä hermostotuntemus on ihmissuhteidemme kulmakivi

Haasteet ihmissuhteissa eivät aina liity pelkkiin tapahtumiin, henkilökemioihin ja kiintymyssuhdemalleihin. Kun tunnemme oman hermostomme paremmin, luomme parempia, toimivampia ja syvempiä suhteita toisiin ihmisiin. Tunnistamme tällöin oman hermostomme tilojen lisäksi myös toisen ihmisen hermostollisen tilan herkemmin. Se lisää ymmärrystä ja myös myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Lisäksi hermostomme toimii yhteissäätelyssä toisten kanssa. Etsimme viestejä onko nyt turvallista vai onko jossain ehkä uhkaava vaara? Toisen ihmisen stressitila, eli yli- tai alivirittyneisyys, viestittää vaarasta toiselle ihmiselle. Koska pelkoreaktiomme on sen verran alkeellinen, se ei osaa erotella onko toinen ihminen stressaantunut sisäisistä asioistaan vai siitä, että lähistöllä vaanii peto. Toisen ihmisen yli- tai alivirittyneisyys voi siis itsessään aiheuttaa saman reaktion toiselle ihmiselle. Sinun ei siis tarvitse olla taistele-pakene-tilassa, vaan pelkkä jähmettyminen ja alivireys voi aiheuttaa saman. Nimittäin kun huomaamme, ettei meillä ole yhteyttä toiseen ihmiseen, se luo jo itsessään hätätilan hermostossamme.

Kun olemme itse oppineet joustavaa hermoston säätelyä, se välittyy myös ihmisiin ympärillämme. Meidän olemuksemme luo levollisuutta ja turvallisuutta, mikä "tarttuu" myös toisiin. Se helpottaa huomattavasti sosiaalista vuorovaikutusta. Myös se, että pysymme rauhallisina ankkuroituen matalan stressin tasolle, estää monenlaisten konfliktien syntymistä jo luonnostaan. Lähtökohtaisesti ihminen, jonka hermostonsäätely on hyvä, ei edes uhkatilanteessa hyppää suoraan taistele-pakene-tilaan (sympaattinen hermosto) ensimmäisenä, vaan usein koittaa ensin ratkoa tilannetta matalan stressin tilasta (lepää-sulattele, parasympaattinen hermosto, vagushermo) käsin. Tämä estää monien riita- ja konfliktitilanteiden syntymisen ja kehittymisen.

Hermostonsa tunteminen on suurena apuna paremmassa vuorovaikutuksessa ja toimivammissa ihmissuhteissa. Olet ehkä huomannut, että esimerkiksi riitatilanteissa riittää jo usein se, että toinen osapuoli rauhoittuu. Tällöin hän tarjoaa yhteissäätelyään toiselle, jolloin toisenkin on mahdollista päästä pois taistele-pakene-tilasta ja alkaa luoda yhteyttä toiseen uudelleen. Riitatilannehan on sosiaalisen yhteyden hetkellinen katkeaminen ja siksikin se tuntuu niin kipeältä meistä. Olemmehan sosiaalisia olentoja ja yhteys toisiin ihmisiin on kaikista tärkeimpiä asioita elämässämme.

Meistä on siis myös huomattavasti enemmän apua toisille ihmisille, kuten pienille lapsille ja miksei myös aikuisille ihmisille, kun he tarvitsevat hermostonsäätelyssään apua, jos itse olemme ankkuroituneet matalan stressin tasolle.

Pyrimme ylläpitämään ihmissuhdetta, sekä vähentämään havaittua uhkaa miellyttämisellä

Taistele-pakene-jähmety-reaktiot eivät ole ainoat selviytymiskeinot. Uhan kohdatessamme voimme taistella, paeta tai huijata saalistajaa. Reaktio juontaa juurensa ajoista, jolloin suurin ja todennäköisin uhkamme oli saalistaja, ei toinen ihminen tai edes luonnonvoima. Voimme huijata saalistajaa esimerkiksi teeskentelemällä kuollutta (jähmettyminen), antautuvamme tai olevamme avuttomia; alistumalla ja/tai miellyttämällä. Tätä reaktiota ohjaa parasympaattinen hermostomme.

Tämän keinon tarkoituksena on yrittää miellyttää sitä, joka aktivoi selviytymisfysiologiamme, jotta uhkaajamme ei aiheuttaisi meille mitään pahaa tai säilyttäisimme paikkamme laumassa. Lauman ulkopuolelle jääminen on nimittäin suuri uhka ja aiemmin se tarkoitti kuolemaa, koska yksin emme olisi pärjänneet.

Miellyttäminen on tyypillinen reaktio ihmisillä, jotka ovat kokeneet trauman, jonka aiheuttajana on toinen ihminen. Erityisesti pitkään toistuneissa traumakokemuksissa, kuten lapsuuden aikana, tämä on ollut tyypillinen selviytymiskeino, joka jää aktiiviseen käyttöön myös aikuisuudessa, vaikka sille ei ole enää tarvetta. Trauman ei tarvitse olla mikään selkeä asia. Pelkkä vanhemman henkinen poissaolevuus voi riittää.

Miellyttämiseen kuuluu jatkuva omien tarpeiden, rajojen ja oikeuksien laiminlyönti välttääkseen konflikteja ja paheksuntaa, jotta säilyttäisi "paikan laumassa" ja sisäisen turvallisuuden tunteen. Tämä näkyy esimerkiksi vaikeuksina sanoa ei tai ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Syvin pelkomme on vaarantaa tärkeä ihmissuhde ja paikkamme laumassa, jonka olemme siis valmiita säilyttämään hinnalla millä hyvänsä, vaikka sen säilyttäminen ei olisikaan oman etumme mukaista.

Kun on menneisyydessään, kuten lapsuudessaan, tottunut siihen, että ihmissuhteet ovat vaarallisia, reagoimme helpommin myös aikuisuudessa ihmissuhteissa koettuun konfliktiin, tai jopa pelkkään konfliktin uhkaan, todellisena henkeä uhkaavana asiana, vaikka objektiivisesti mitään vaaraa ei olisi olemassakaan. Miellyttämisellä siis pyrimme ylläpitämään ihmissuhdetta, sekä vähentämään havaittua uhkaa.

Emme ole vastuussa siitä, mitä johti hermostomme virheelliseen ohjelmointiin

Kuten aiemmin kerroin, opimme toisilta ihmisiltä ovatko tilanteet turvallisia ja myös ovatko toiset ihmiset turvallisia. Jos meillä esimerkiksi on ollut ylihuolehtiva hoitaja, se voi aiheuttaa sen, että pelkojärjestelmämme ei vastaa todellisuutta ja olemme itsekin jatkuvasti huolissamme mitä kaikkea pahaa voi tapahtua. Opimme myös minkälainen käytös on hyväksyttävää, jotta saamme olla osa yhteisöämme. Voimme virheellisesti oppia olemaan esimerkiksi kilttejä ja näkymättömiä lapsia, jotta paikkamme perheessä vahvistuu. Tämä kantaa myös kauas aikuisuuteen.

Emme ole vastuussa siitä, mitä lapsuudessamme tapahtui, tai kenties paljon myöhemmin, mikä johti hermostomme virheelliseen ohjelmointiin. Mutta olemme nyt aikuisina ihmisinä vastuullisia pitämään huolta itsestämme ja hyvinvoinnistamme, ja tekemään kaiken mitä meidän täytyy, jotta voimme voida paremmin. Usein se vaatii juuri paremman hermostonsäätelyn omaksumista. Tämä on suuri teko myös lapsiamme ja muita kanssaeläjiämme kohtaan. Me nimittäin opetamme ja vahvistamme myös muille ihmisille näitä taitoja. Me voimme olla se toksinen ihminen, joka aiheuttaa omalla toiminnallaan pahaa oloa sekä itsellemme, että välillisesti toisille. Tai sitten se ihminen, joka on valmis kohtaamaan omat pimeät puolensa, tuomaan ne valoon ja kasvamaan. Minä itse olen ollut nämä molemmat. Useimpia ihmisiä tämä jälkimmäinen ei kiinnosta, koska se vaatii työtä ja se on välillä myös kivuliasta. Siksi maailmassa on niin paljon vääryyttä, epätasa-arvoa ja kärsimystä; koska se leviää meistä myös muihin ihmisiin. Sinulla on aina mahdollisuus valita. Ihan oikeasti on, vaikkei se siltä tuntuisikaan.

Täällä kerron, kuinka ihan oikeasti voi rauhoittaa ylivireisen hermoston ja mitkä ovat ainutlaatuiset keinoni hyvään hermostonsäätelyyn

Ja täältä pääset lukemaan valmennuksestani